TILITOIMISTOT.INFO

EtusivuArtikkelitTilitoimistotTermitMediatiedotLinkit
Kirjanpito | Tilinpäätös | Konsernitilinpäätös

Kirjanpito

Kirjanpito tarkoittaa merkitsemisjärjestelmää jolla pidetään kirjaa yrityksen liiketoiminnasta ja siihen sisältyvistä yksittäisistä liiketapahtumista. Kaikki liiketoimintaa tai ammattitoimintaa harjoittavat yritykset sekä yksityishenkilöt ovat kirjanpitovelvollisia. Lisäksi myös liike. Suomen laissa ja sen kirjanpitolainsäädännösää on määritetty, miten yrityksen kirjanpito pitää toteuttaa. Lisäksi EU:lla on tilinpäätöstä koskevia direktiivejä, jotka omalta osaltaan myös vaikuttavat kirjanpitotapaan. Kirjanpitoon tulee merkitä kaikki yrityksen liiketoiminta ja siihen sisältyvät liiketapahtumat.

Itsessään kirjanpito on vain merkintäjärjestelmä jolla pidetään kirjaa yrityksen liiketominnasta, sen vaikutukset ja hyödyntämismahdollisuudet ovat kuitenkin hyvin laajat. Yrityksen kirjanpidon pohjalta muodostetaan mm. tilinpäätös, jota analysoimalla voidaan tehdä kauaskantoisia ratkaisuja. Tilinpäätöksestä saadaan selville myös tärkeitä lukuja, joiden avulla sijoittajat ja lainanmyöntäjät voivat arvioida yrityksen tilaa ja kannattavuutta, sekä tulevaisuudennäkymiä. Kirjanpito on siis tärkeä työkalu, jota tarvitaan monessa tilanteessa.

Kahdenertainen kirjanpito
Kahdenkertaisessa kirjanpidossa tileillä on kaksi puolta, Kredit-puoli ja Debet-puoli. Kaikki kirjanpidon kirjaukset tehdään kahdelle eri tilille, toisen tilin kredit-puolelle ja toisen tilin debet-puolelle. Tämän järjestelyn tarkoituksena on selvittää, mistä raha on tullut (kredit-puoli) ja mihin se on käytetty (debet-puoli).


Lisää aiheesta: Kauppa ja teollisuusministeriö, Suomen yrittäjät, Verohallinto.


© 2006 tilitoimistot.info